Historia

Voimistelu-ja urheiluseura Lohtajan Veikot on perustettu 4.pv toukokuuta 1930. Tammikuussa 1941 Lohtajan silloiset urheiluseurat Marinkaisten Kipinä ja Viirrekylien Kisailijat yhdistyivät. Kirkonkylällä pidetyssä kokouksessa annettiin uudelle seuralle nimeksi Lohtajan Veikot. Tässäkin nimessä oli perinteitä, sillä Lohtajalla oli aikaisemmin toiminut Urheiluveikot-niminen seura, aluksi Marinkaisissa ja myöhemmin toiminta-alueenaan koko kunnan alue.

Ensimmäiseksi Lohtajan Veikkojen puheenjohtajaksi valittiin Väinö Lankila ja sihteeriksi Kustaa Kamppila. He olivat innokkaita urheilumiehiä ja heti alusta lähtien Lohtajan urheilijoilla oli menestystä Keski-Pohjanmaan kilpailuissa.

Tätä vilkasta urheilutoimintaa kesti kuitenkin vain vajaa puoli vuotta, sillä kesällä 1941 syttyi useita vuosia kestänyt sota ja miehet lähtivät turvaamaan maamme rajoja. Urheilu- ja seuratoiminnasta vastasivat silloin etupäässä nuoret pojat.

Vuodet kuluivat, puheenjohtajat ja sihteerit vaihtuivat, urheilutoimintaa oli runsaasti ja menestyksistä saatiin nauttia. Hyviä yhteishengen näytteitä ovat 1946 valmistunut seurojentalo (nyk. urheilutalo ) ja 1972 valmistunut urheilukenttä.

Lohtajan Veikkojen ohjelmassa ovat alusta alkaen olleet hiihto ja yleisurheilu, myöhemmin tulivat suunnistus, painonnosto, jalkapallo ja lentopallo.